Kanilan kuulumisia

Kevät tekee tuloaan kohinalla. Taitaa johtua keväästä sekin, että kaneilla on karvanvaihtoa ja hormoonit sanovat hyr. 

Tällä kertaa pesimisvillityksessä ovat kunnostautuneet erityisesti Holly ja Ruusa. Pikku Hollylle iski ensimmäisen kerran pesimisvillitys, ja se päätti tehdä pesää muun muassa isosta männynoksasta (jota se ei sentään saanut raahattua valitsemaansa pesäpaikkaan, kaikkea muuta irtaimistoa kylläkin) ja emonsa helmoista. Laurannan mielestä helmojen nyhtäminen oli mahtava leikki, ja se heitteli aivan hillittömiä hepulihyppyjä väistellessään Hollya, joka oli kovasti vakavissaan. Ruusa taas rakensi kanilan nurkkaan massiivisen linnakkeen, johon käytti muun muassa kaikkien muitten heinäkaukaloista kähveltämiään heiniä. Sen rakentaminen myös jatkui useamman lattiavuoron ajan, joten heinää muitten heinäkaukaloista päätyi nurkkaan varsin paljon! Ensimmäisen kerran Lauranna lähestyi omalla lattiavuorollaan Ruusan linnaketta uteliaana, mutta hyvin, hyvin varovasti. Jos siellä vaikka onkin oikea pesä! Huomattuaan että linnake oli pesänä pelkille mielikuvituspennuille, myöhemmillä lattiavuoroillaan Lauranna juoksi aina ensimmäiseksi mylläämään linnakkeen mullin mallin. (Ilmanko sen rakentaminen kesti kauan, kun muut aina hävittivät sen.)

Lauranna ja helmat, joita ei niin vaan kiskottukaan.

Holly ja leskenlehdet.

Valjaissa on ulkoiltu ainakin vähän aina sään salliessa - tosin välillä on ollut liian märkää siihen. Olen yrittänyt ulkoiluttaa vähän kaikkia, vaikka toisia ulkoilu ilahduttaakin enemmän kuin toisia.

Pumpernikkeli löysi suojavärin kuivuneista lehdistä.

Deborah mörrimöykkynä.

Ruusa ja Valma onnistuivat kertaalleen karkaamaan myös omin lupineen ulos autotallista, jossa olivat juoksentelemassa - ilmeisesti olin sulkenut oven huonosti, vaikka kuvittelin sulkeneeni sen kunnolla. Onneksi selvittiin säikähdyksellä!

Ruusa viihtyisi ulkona vaikka kuinka.

Valmakin innostuu ulkoilusta.

PiNan seuraavaan virtuaalinäyttelyyn on myös otettu kuvia. Julkaisen kuvat täällä vasta näyttelyn jälkeen - mutta pitää samalla julkaista jotain pieleen menneitä otoksia. Varsinkin Deboran mielestä kuvaaminen oli ihan paskaa, ja Ruusa ja Valma eivät puolestaan meinanneet mahtua kuvausalustalle.  Viimeksi suunnittelin, että poseerauskuvien ottamista pitäisi harjoitella erikseen, kun osa kaneista jännitti kuvaamista ja pötkötti kuvissa litteinä, mutta niinpä sitten kuitenkin jäi harjoittelematta.

Petronella Pumpernikkeli täytti neljä vuotta, ja sai synttäripäivänä perinteiden mukaisesti kakkua.

Pumpernikkeli ja synttärikakku.

"Jänistarinoiden kirja"

 Tulipa vastaan linkki Tom Seidmann-Freudin (Sigmund Freudin sisarentytär) kuvittamasta kirjasta, vuodelta 1924, jossa on jänissatuja tai tarinoita ympäri maailmaa. Pikaisella googletuksella löytyi myös sivu, josta voi kuvien katselun lisäksi myös lukea kirjan kertomukset - mikäli saksa sujuu.

Hyvää pääsiäistä!

 

Leikkivät jänikset

 Tällä kertaa ei ole puhe kaneista (vaikka tähän aikaan vuodesta jotkut niistä olisivatkin kovasti lähdössä jäniksiin), vaan ihan jäniksistä.

Viimneisin sukellus jänisten maailmaan alkoi oikeastaan siitä, kun joku kyseli netissä, leikkivätkö jänikset. Muistelin, kuinka kerran osuin kohdalle kun pikkurusakolla oli (ilmeisesti aterian jälkeen) hepulihetki emon ympärillä. Silloin mietin, että jänikset taitavat sittenkin olla sosiaalisempia kuin meille yleensä kerrotaan, ja että siitä sosiaalisesta puolesta ei ihan hirveästi tietoa ole tullut vastaan.

Muistelin myös netissä näkemiäni kuvia 1950-luvulla Dublinin eläintarhassa kasvaneen kesyn irlanninjänis Horacen leikeistä ja muista puuhista. (Horacesta on kirjoitettu kirja, joka on ladattavissa pdf:nä, ja Lifen lehtijuttu on sekin netistä luettavissa.)

Etsiessäni YouTubesta videota hepuloivista jäniksistä päädyinkin sitten varsinaiseen kaninkoloon - tai no, ehktä tässä tapauksessa jäniksen jäljille, sillä jänikset eivät kaiva koloja niin kuin kanit. Useimmat hepuloivat jänikset, joita on saatu kuvattua videolle, tuntuvat olevan ihmisen hoivissa kasvaneita kesyjä jäniksiä. Joku oli kuitenkin saanut kuvattua myös villeille rusakoille kesken laidunnuksen iskevän hepulin!
(Mitä tulee kesyinä elävien jänisten hepuleihin, Horacella on nähtävästi ollut kaima Australiassa 2016. Löytyi myös useampi video Bambi-nimisestä rusakosta lintutarhalla, ja yhdessä videossa Bambia koetettiin tutustuttaa kanikaveriin. Videossa hepuloitsee kani, mutta rusakko ei arvosta. Lopulta piti selvittää kuka ja missä tämä Bambi oikeastaan onkaan, ja löytyi muun muassa kaneihin ja marsuihin erikoistunut Cottontails Rescue Englannin Wiltshirestä. 2012 syntynyt Bambi elelee siellä ilmeisesti edelleen, viimeisimmät päivitykset olivat vuodelta 2020.) No, nyt sitten YouTube suosittelee uusia jänisvideoita joka kerta kun etsin jotain muuta...

Ei kovin kauaa näitten kesyjen jänisten videohepulien selvittelyn jälkeen paikallinen kirjasto mainosti uutuuksissaan kotimaista tuoretta kirjaa villeistä jäniksistä - Eija Kujansuun "Metsäjänis, utelias älykkö". No, hetihän se piti mennä lainaamaan, ja näyttää siltä, että se pitää ennen pitkää myös hankkia itselle. Näköjään jotakuta muutakin oli havaintojen perusteella jäänyt mietyttämään jänisten sosiaalinen elämä! (Kirjasta, sen tekijästä ja jäniksistä on ollut juttua näköjään myös ainakin Turun Sanomissa, Koillissanomissa ja Savon Sanomissa. Kaikki jutut maksumuurin takana, mutta linkkaanpa silti, jos joku lukija sattuisi olemaan noista jonkun tilaaja. Linkkaanpa lisäksi myös tekijän instagramin.)

Kirjan jänikset on kuvattu Lapissa. Täällä etelän kaupungissa suurin osa jänishavainnoista on puolestaan rusakoita, mutta kyllä metsäjäniksiäkin näkyy. Viime syystalvena ennen lumen tuloa näin työmatkallani jo täysin valkoisen metsäjäniksen - ja jäin hämmästelemään, miten täydellisesti se katosi kulottuneen heinän sekaan. Ihmisten sottaisuus näyttää sekin tarjoavan valkoisille kaupunkijäniksille yllättävää suojaväriä, koska sen kohtaamisen jälkeen tähyilin toiveikkaana pari viikkoa jokaista vaaleaa roskaa pusikoissa, että olisikohan siellä jänis.

Jäniksillä on myös varsin kanimaisia mieltymyksiä ja tapoja. Yleensä, jos työmatkalla bongaan jostain oivallista ruohoa kaneille, siellä on jokseenkin varmasti rusakoita laiduntamassa siinä vaiheessa kun palaan keräämisaikeissa. Takavuosina, kun nettikaapeli vaihdettiin kuparikaapelista valokuituun ja käytöstä poistettu kaapeli jäi hetkeksi pihaan odottamaan, sattui samaan aikaan satamaan ensilumi ja jäljistä sitten näkyi, että jänikset olivat käyneet tramppaamassa kaapelin ympärillä, haukkailleet ja heitelleet sitä. Jos asuisit kesyn jäniksen kanssa, sekin silppuaisi sähköjohtosi siinä missä kanitkin!