Kuunneltavaa kaneista (ja vähän muustakin)

  Suomalaisen, kaniharrastusta etenkin estehypyn näkökulmasta käsitelleen Iloloikka-podcastin kuuntelu viime talvena taisi antaa yhden kipinän tämän kaniblogin aloittamiselle. Siitä innostuneena kuuntelin viime talvena myös ruotsalaisen KaninHopparSNACK-podcastin kaikki jaksot. Ensin tuntui siltä, että saankohan riikinruotsista mitään tolkkua, mutta yllättävän äkkiä kieleen tottui ja alkoi kuunnella sisältöä enemmän kuin ääntämistä. Oli myös hauskaa vertailla, miten erilaisia aiheita ja näkökulmia suomalaisessa ja ruotsalaisessa podcastissa käsiteltiin, vaikka kumpikin keskittyi periaatteessa samaan harrastukseen.


Jälleen kerran tsekkaillessani, olisiko vanhoissa sarjoissa uutta kuunneltavaa, löysin tässä hiljan myös saksalaisen kaniaiheisen podcastin Lauscher Auf (jossa mahdollisesti on myös jotain estehyppyaiheisia jaksoja?). Se oli ilmeisesti aloittanut lähetykset niihin aikoihin, kuin pohjoismaiset podcastit olivat jo lopetelleet (eli koronasulkujen aikaan), ja jatkuu edelleen, joten jaksoja näyttäisi olevan tarjolla kymmeniä. Rämmin lukiossa lyhyen saksan kuutosella läpi, ja siitäkin on yli 25 vuotta aikaa, joten kanijutustelu saksaksi on tällä kielitaidolla hivenen haastava pala haukattavaksi (verrattuna siihen, että ruotsia on tullut käytettyä koko ajan kouluaikojen jälkeenkin), mutta luotan siihen, että kuunneltuani useamman jakson olen varmaankin kohentanut sitä olematonta saksantaitoa ainakin muutaman sanan verran! Ainakin olen jo huomannut, että monia sanoja joita en muistanutkaan osanneeni, on jo palannut passiivisesta sanavarastosta aktiiviseen sanavarastoon. Pikagooglauksella näyttäisi, että saksaksi löytyy muitakin kaniaiheisia podcasteja (ja sellaista luettavaa, mitä ei ole välttämättä osannut edes etsiä), joten ei siitä kielitaidon kohentamisesta haittaakaan ole. 

Niin. Yleensähän montaakin mediaa tulee seurattua enemmän englanniksi kuin muilla kielillä. Englanniksi löytyi viime talvena ainakin Hare of the Rabbit-podcast, joka käsittelee monenlaisia kani- ja jänisaiheita. Tosin jätin sen kuuntelun muutaman jakson jälkeen kesken, tekijä kuulosti lukevan suoraan paperista monotonisella äänellä, ja jaksoista löytyi jostain palvelusta myös litteraatiot, niin itseä kiinnostavat aiheet oli helpompi lukea itse ja skipata loput! Jos tulee mieleen muita (mutta ehkä rennommin toteutettuja?) kani-podcasteja englanniksi, saa vinkata.


Kaikkinaisen kielitaidon kohentelun ohella on tullut kuunneltua Yle Areenasta yhtä jos toista kiinnostavaa. Minna Pyykön maailma on ollut yksi suosikki-ohjelmiani jo siitä asti, kun takavuosina työskentelin myöhäisillassa ja kotimatkalla kuuntelin kännykkäradiosta siinä tulleita juttuja suomalaisten taiteilijoiden luontosuhteesta. Aivan hiljattain siinä oli jakso myös metsäjäniksistä, ja haastateltavana Eija Kujansuu, jonka kirjaa taisin jossain aiemmassa päivityksessäni ihastella. Kaisa Pulakan mytologiaa ja satuja käsitelleet sarjat ovat olleet kiinnostavia, ja niistä  Salatut eläimet keskittyi erityisesti eläinaiheisiin. Viimeksi olen kuunnellut sarjan Villi mieli, jossa käsitellään etenkin tuotantoeläinten mieltä, tarpeita ja niiden toteutumista. Kanit eivät käsiteltyihin eläinlajeihin kuuluneet, mutta aiheet olivat kiinnostavia lemmikinomistajankin näkökulmasta.

Lokakuun löpinät ja marraskuun mutinat

 Kuukausittaisen kuulumispostauksen kirjoittelu pääsi venymään sen verran pitkälle seuraavan kuun puolelle, että menköön nyt kaksi kerralla. Kuvat on taas todella huonoja, mutta menköön.

Lokakuussa käytiin tämän vuoden rokotuksilla (eli RHD- ja myksomatoositehosteella joukkorokotuspäivänä). Olen huomannut, että keväällä saa nopeammin tuoretta ruohoa pöytään, jos rokotukset on hoidettu kuntoon jo loppusyksystä! Parina aikaisempana vuonna kaneja on ollut vaikea saada kuljetusbokseihin, koska niiden kanssa harvemmin nykyisin käydään boksilla missään (paitsi kerran vuodessa pistettävänä). Jos boksilla pääsisi ainakin välillä aina johonkin, missä on kanien mielestä hauskaa, boksiin sisään meneminenkin jännittäisi vähemmän. (Ennen vanhaan boksilla puistotreeneissä käyneet kanit menivät bokseihin aina mielellään!)  Tosin en sitten tänäkään vuonna saanut aikaiseksi keksiä ja järjestellä boksiintotuttelua hauskuuksien merkeissä hyvissä ajoin, vaan se muistui mieleen vasta sitten, kun rokotuspäivä oli jo tiedossa. Lopulta keksin vain semmoisen boksiintotuttelun, että vein kuljetusboksit kanilaan jo muutama päivä ennen kuin niitä tarvittiin, ja jätin niiden ovet auki, että jokaiseen pääsi sisään merkkailemaan. Siinä käytössä boksit olivat välitön hitti! Valmiiksi ahkerasti merkattuihin bokseihin pakatuksi joutuminen myös selvästi jännitti vähemmän. Täytyy muistaa tämä ensi vuonnakin...

Ruusa merkkaamassa boksia.

Lokakuun lopussa vietettiin myös Deboran, Petronella Pumpernikkelin ja Laurannan kotiintulon vuosipäivää. Tai no, ei mitenkään erityisemmin vietetty. Ostin kuitenkin kaikille kaneille heinäpohjaiset herkkutikut. Ruusan mielestä ne olivat herkkuisan herkkua. Muut kanit eivät välittömästi omistaan kiinnostuneet, ja myöhemmin se oli myöhäistäkin, koska Ruusa kävi raastamassa ne kaikki kaltereiden läpi parempiin suihin.

Holly ja Lauranna lattiavuorossa. 

Pumpernikkelin ja Ruusan keskinäinen ignorointi ja hapantelu jatkui pitkin lokakuuta, kunnes Halloween-viikonloppuna taas nenäiltiin niin kuin mitään erimielisyyttä ei koskaan olisi ollutkaan, ja sen jälkeen on marraskuussa oltu taas hyvää pataa. (Ehkä se herkkutikun raastaminen yhdisti.) Holly on pitänyt yllä välinsä molempiin. Hollyn ja Ruusan keskinäiseen leikkimiseen kuuluu kaltereiden läpi ärhentely - leikiksi sen voi päätellä esimerkiksi siitä, että jommallekummalle tai molemmille saattaa tulla hepulihypyt kesken dramaattisen ärhentelemisen. Joskus myös Lauranna ja Deborah ovat osallistuneet (Deborah on erikoistunut siihen, että piileskelee pesämökissä ja yllättäen ärähtää tai tökkää ohikulkijaa oksalla mökin kulmaan jyrsimästään salaluukusta juuri kun joku toinen kani on sopivasti luukun kohdalla, eikä aavista mitään). Pumpernikkeli sen sijaan huolestui ihan kamalasti kun Ruusa ärhenteli sille, vaikka kuinka dramaattisen leikkisästi. Ehkä Ruusa on niin iso, että olisi kamalaa jos se ärhentelisikin tosissaan! 

Pumpernikkeli ja Deborah karkaavat kameralta. 
Tässä kuvassa muuten näkyy Pumpernikkelin vappuviuhkahäntä, eli keskellä häntää kasvava kapea tupsu pidempää karvaa. Se kasvaa takaisin joka karvanvaihdossa.

Ruusa lihoi alkusyksystä niin paljon, että lopulta vähensin sen pellettiannoksen samaan kuin leijonanharjaksetkin saavat, ja hoikistunut Ruusa on ollut taas pirteämpi ja puuhakkaampi, haluaa osallistua aivan kaikkeen ja raastaa lahkeita jos osallistumisen mahdollisuudet eivät ole sen mieleen - siis kaikin puolin enemmän oma itsensä.  

Syksy oli sateinen, ja esteharjoittelut jäivät sen takia sinne alkusyksyn puolelle. Koleassa ilmassa ei houkutellut kastella kaneja märässä maassa, vaikkei juuri sinä päivänä satanutkaan. Marraskuun puolella tuli myös nopeasti kylmää. Oli kuitenkin hyvä pihlajanmarja- ja aroniavuosi, joten raastamisrullia tuli kuvioitua  marjoista mehua puristamalla. Ruusa on lähinnä silpunnut omansa, mutta leijonat tykkäävät paukutella noilla rullilla seiniä.

Halloween-, kevät- ja joulu- tai ystävänpäivä-kuvioiset rullat.