Sainpa lopulta tilaisuuden katsoa myös toistaiseksi tuoreimman telkkaritulkinnan Ruohometsän kansasta, nimittäin Netflixin ja BBC:n yhteistyönä tehdyn minisarjan vuodelta 2018!
Olin kuullut ennakkoon vain, että jotkut kirjasta tykänneet kaverit olivat alkaneet katsoa sarjaa, mutta jättäneet ensimmäisen jakson jälkeen kesken, koska jäykkä tietokoneanimaatio tökki liikaa. Taisin myös lukea jonkun ulkomaisen lehden kritiikin, jossa kehoitettiin katsomaan mieluummin 1970-luvun piirroselokuva, joka kertoo tarinan puolet lyhyemmässä ajassa ja näyttääkin paremmalta. Yhdyn kyllä sinänsä kritiikkiin, että vanhassa piirroselokuvassa toteutetaan sellaisia taiteellisia visioita, mihin tietokoneanimaatio ei taipunut, ja mielestäni se on joka tapauksessa katsomisen arvoinen elokuva. Minisarjasta jäi suorastaan harmittamaan se, että siinä oli lupaavia ideoita, mutta se ei oikein lunastanut lupauksiaan.
Tarina kuitenkin kantaa, kun pääsee yli siitä miltä se näyttää - ja koko sarja on mahdollista katsoa myös yhdeltä istumalta, jos niikseen tulee. Maisemat sarjassa olivat todella kauniita, ja mielessä kävi muutamaan kertaan, että jos kyseessä olisi tietokone-/konsolipeli ja pääsisi itse liikkumaan niissä maisemissa mielensä mukaan, hahmosuunnittelun puutteista voisi antaa ainakin osan anteeksi. Hahmojen suunnittelu ja toteutus oli sarjan suurin kompastuskivi - sen lisäksi, että liikkuminen oli jäykkää (välillä näytti niinkuin Schleichin muovifiguureja olisi heitelty nurmikolla tai muissa taustoissa) ja eri hahmoja oli välillä vaikea erottaa toisistaan, ne eivät näyttäneet tarpeeksi kaneilta. Jäniksistä ja pikoista oli ilmeisesti nähty kuvia, joista oli haettu ideoita, mutta kun käpäliin oli tehty koiramaiset polkuanturat ja osa Efrafan kaneista oli mallinnettu hyeenoiden näköisiksi, herää kyllä kysymys oliko tekijätiimi ikinä nähnyt eläviä kaneja. Käsikirjoituksessa tunnuttiin nojaavan kirjan lisäksi myös vuosituhannen taitteen pitkään piirrossarjaan (etenkin hahmojen välisissä suhteissa, ja siinä että vähän väliä Efrafassa on vankina joku, joka kirjassa ei ollut). Eipä olisi haitannut, jos myös hahmosuunnittelijat olisivat opiskelleet vanhempaa sarjaa sillä silmällä, miten hahmoista tehdään yksilöllisiä ja silti lajinsa edustajia.
Aiempiin tulkintoihin verrattuna minisarjasta keskeisiä hahmoja oli vähennetty ja jäljellejääneiden tekemisiä vaihdettu toisille hahmoille. Rautatammesta oli sarjassa tehty sankari myös sellaisiin seikkailuihin, joissa kirjassa seikkaili Isopää, eikä näitä muutoksia aina motivoitu mitenkään. Tästä tuli mieleen myös yksi ylimääräinen ongelma - Netflixin suomitekstityksessä joidenkin hahmojen nimet vaihtuvat ainakin jaksojen välillä (en ole ihan varma, josko joissain tapauksissa myös kesken jakson), ja lisäksi joillain tekstittäjillä on ollut vaikeuksia muistaa kuka on Rautatammi (captain Holly, yksi sankarihahmoista) ja kuka Rautayrtti (captain Vervain, yksi Efrafan pahiksista). Katsoin mieluummin tekstitetyn kuin suomeksi dubatun version, joten en osaa sanoa, oliko dubbaus kenties johdonmukaisempi nimissä.
Toisaalta tässä tulkinnassa oli lopulta nostettu esiin henkilönä myös Hyzenthlay, Efrafan vastarintaliikkeen johtaja. (Piirrossarjassahan Hyzenthlay oli korvattu kahdella erillisellä hahmolla, joille ei löytynyt varsinaista esikuvaa kirjasta, Primrose ja Spartina.) Katsoessa tuntui välillä, että minisarjan Hyzenthlay perustuu sekin enemmän piirrossarjan Spartinaan kuin kirjan hahmoon - kirjan Hyzenthlay oli yhtä aikaa sekä kapinallisjohtaja että runotyttö. Minisarjassa oli Hyzenthlaysta tehty sotilaallisempi kapinallisjohtaja, ja runotytön rooli oli siirretty Thethuthinnangille. No, ehkä vielä tulevaisuudessa nähdään sellainenkin filmatisointi, jossa nostetaan Efrafan naaraista esiin niitäkin puolia, jotka oli kirjoitettu jo alkuperäisteokseen. (Tässä sarjassa kirjan hahmoista oli myös genderswapattu Ansojen yhdyskunnan Mansikka naaraaksi, ja jopa hiukan mietitty käsikirjoituksen tasolla miten tämä vaikuttaa ryhmän dynamiikkaan.)
...mistä päästiinkin sitten siihen, että minisarjan musiikissa oli kiehtovia valintoja, etenkin Efrafan naaraitten laulu vapaudelle erottui joukosta.
Loppujen lopuksi, sarja oli ihan katsottava, ja jos aihe kiinnostaa, niin katso pois ja muodosta oma käsityksesi! Tuntui, että sarja lupasi enemmän kuin toteutti, mutta ei se nyt kokonaan huono ollut, ja voi olla, että jotkut teemoista nousisivat paremmin esiin toisella katsomiskerralla (ehkä vähän rauhallisemmassa tahdissa.)
Päädyin nyt sitten lopulta lukemaan myös kirjaa uudestaan, kun edellisestä lukukerrasta on taas aikaa kulunut, ja törmäsin podcastiin jossa kirjaa käsitellään luku kerrallaan, joten on mukavaa yrittää lukea suunnilleen samaan tahtiin kuin ehtii jaksoja kuunnella. Taidan kuitenkin jatkaa niistä erikseen toisessa postauksessa!
