Alkukesän kuulumisia

Olen selvästi ajatellut kuulumispostauksia useampaan otteeseen kuin varsinaisesti kirjoittanut niitä, ja varmaan unohtanut puolet tai enemmänkin, ennen kuin olen päässyt kirjoittamisvaiheeseen asti.

Kuvat voikukkaseppeleistä ovat jo toukokuulta, voikukkien kukkimisaikaan. Voikukat maistuivat. Kuvat kännykällä kuvatessa puolestaan onnistuivat yhtä hyvin kuin  oheinen kuva Ruusasta ja Valmasta, Ruusan seppele katoamassa molempiin parempiin suihin vauhdilla, joka ei edes näy kuvassa, ja Valman seppele tippumaisillaan. 

Voikukkaseppeleet.

Voikukkaseppeleet käytössä.

Valman menehtyminen on leimannut alkukesän kuulumisia. Mietin, tuleeko Ruusasta yksin esiin nyt vallan uusia piirteitä, jotka eivät aikaisemmin päässeet esiin. Mitään kovin dramaattista käännettä ei kuitenkaan tapahtunut. Ruusa on aina ollut hyvin siisti käyttämään vessanurkkaa tai erillistä vessa-astiaa, ja nyt se myös näkyy kun toinen ei myllää kuivikkeita uuteen uskoon joka päivä moneen kertaan. Ensi töikseen Ruusa söi kaikessa rauhassa pitkään ja hartaasti, ja lattiavuorossa kiersi joka nurkan merkaten hitaasti ja hartaasti, siinä missä ennen pyrki syömään mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon ja merkkaamaan mahdollisimman nopeasti muutaman nurkan ennen kuin Valma huomaa. Jos nyt ei ihan ensi töikseen niin varsin äkkiä Ruusa myös lihoi näkyvästi (pitkässä ja hoikassa rungossa kaikki tukevoituminen näkyy välittömästi), ja karvanvaihtokin tuli sopivasti päätökseen samaan aikaan, niin nyt entistä muhkeampi Ruusa myös kiiltelee kuin kristallilamppu. Toisaalta Ruusa on ollut välillä myös selvästi ikävissään. Eikä tajua, miksei pääse lattialle leijonanharjasten, mieluiten Pumpernikkelin, kanssa samaan aikaan, nyt kun ei enää ole Valmaa komentamassa pienempiä kaneja. (Siksi, että pienemmät kanit saattaisivat silti hyökätä Ruusan kimppuun, ja isompana se saattaisi saada aikaan ikävää jälkeä puolustautuessaan.) Älypelejä Ruusa on ratkonut silkalla väkivallalla, heittelemällä niitä päin seiniä niin että niihin piilotetut herkkunappulat sinkoilevat. Tietysti ratkaisukeino se on sekin...


Ruusasta on myös tullut Hollyn idoli. Holly on jo jonkun aikaa vahtinut silmä kovana mitä Ruusa syö häkissään ja halunnut sitten ainakin maistaa samaa. Samoin asioita, joita Ruusa tekee, pitää ainakin kokeilla. Holly on nähtävästi oikein nähnyt vaivaa ja harjoitellut pesämökin nostamista ja heittelyä, koska Ruusakin siirtää mökkiä heittämällä eikä pelkästään työntämällä! Lattiavuorossa ollessaan Holly olisi myös ollut kovasti innokas jakamaan Ruusan heiniä, joihin ei verkon läpi mitenkään ylettynyt, mutta se ei tietenkään estänyt yrittämästä. Ruusa mulkoili takaisin yhtä happamana kuin Deborah mulkoilee aina valokuvissa, ja jotenkin näiden vuorovaikutuksesta tuli mieleen vanha meemi quokkasta ja Grumpy Catista :D

Holly on ilmeisesti nyt kesän myötä päässyt arvoasteikossa sille paikalle, että muut kanit huomioivat sen ja ovat myös Hollyn suureksi riemuksi alkaneet ärhennellä sen kanssa verkkojen läpi. Hollylla olisi ollut hyvä halu ärhennellä näyttävästi muiden kanssa jo pidempään, mutta muut kanit ovat selvästi pitäneet sitä vielä poikasena eivätkä yhtään lähteneet mukaan sen juttuihin, ennen kuin nyt.

Tein keksejä Kanikirjan ohjeella! 
(Ne maistuivat lähinnä Ruusalle ja Hollylle.)

Koko kesä on ollut tukahduttavan kuuma ja paahteinen. Koska pitkään aikaan ei ole satanut, ruoho on kulottunut aika pitkälti niin, että tuoreitten löytäminen kaneille on välillä ollut kiven takana. Ulkona ulkoilukin on jäänyt varsin vähiin, koska yleensä siihen aikaan illalla kun alkaa olla hiukan viileämpää, olen töissä. Kesäkuussa näköjään onnistuin ulkoiluttamaan kameraa samalla kerralla kuin Laurannaa ja Hollya, muiden kohdalla kamera jäi sisään. 

Lauranna 17.6.2021

Holly 17.6.2021

Kesäkuussa kotipihalla oleili myös rusakonpoikanen, jolla oli tapana pötköttää päivisin keittiön ikkunan alla, kunnes se kasvoi liian isoksi mahtumaan lempipaikkaansa, ja sen jälkeen se siirtyi joksikin aikaa löhöilemään kanilan ikkunan alle. Sillä oli kuulemma myös tapana pitää juoksuharjoituksia kadulla - siis säntäillä edes takaisin - aina tiettyyn aikaan päivästä, mutta niitä en harmikseni osunut näkemään.

Etäräpsy pikkujäniksestä 5.6.2021

Mietin ensin, kirjoitanko seuraavaa julkisesti vai en, mutta... Reilu kuukausi kuoleman jälkeen Valma-raukan maalliset jäännökset joutuivat haudanryöstön kohteeksi. En ole enää varma heräsinkö juuri lintujen pitämään mekkalaan sinä yönä, mutta joka tapauksessa harakoiden ja mustarastaiden jatkuvat hälytyshuudot oli se syy, miksi en saanut uudestaan unta. Lopulta nousin katsomaan, mitä siellä oikein huudetaan, ja pihalla oli iso kettu kaivamassa hautaa auki. Kettu säikähti pihalle tullutta ihmistä ja lähti karkuun (letka solvauksia huutavia lintuja perässään), mutta konnantöissään se oli jo ehtinyt onnistua.
Täytyy jatkossa muistaa kääntyä tuhkauspalveluiden puoleen, jos joku kani kuolee kesäkuumalla. Se säästäisi lopulta paljolta ylimääräiseltä murheelta. 

Ajoittaiset kettuhavainnot lähinaapurustossa ovat olleet myös yksi iso syy siihen, miksi omat kanini ulkoilevat vain valjaissa, enkä ole ottanut kenenkään muunkaan kaneja hoitoon ulkotarhassa tai ulkohäkissä. (Toivottavasti pihan pikkujänis ei sekin jäänyt ketun saaliiksi, vaan viettää isoksi kasvettuaan aikaa nyt jossain, missä isot jänikset aikaansa viettävät.)