Kisat Metsämäessä

 Suomen kanihyppääjät järjesti kisat Turun Metsämäessä kesäkuun (ja sopivasti tämän vuoden kesälomani) alussa. Kilpailussa oli vielä tarjolla miniluokka aloittelijoille, joten nytpä oli oiva tilaisuus korkata Ruusan ja Hollyn kisaura! 

Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi osallistunut kisoihin - Facebookin mukaan viimeksi tuomarina viitisen vuotta sitten, mutta edellisestä kerrasta omaa kania ohjaamassa on voinut kulua vieläkin pidempi aika. Olikohan se silloin Sinatran kanssa Salossa, eli yhdeksän vuotta sitten? Ei kun olen kyllä kerran käynyt hypyttämässä näyttelyiden yhteydessä nykyisistä kaneista Laurannaa, Deboraa ja Pumpernikkeliä, joista kukaan ei tainnut saada tulosta sillä kerralla. Ehkä siitäkin on se viitisen vuotta aikaa. 

Siinä ajassa on ehtinyt unohtua, mitä kaikkea kannattaa kärrätä mukana kisapaikalle. Nyt jäi kotiin esimerkiksi aurinkorasva, jota olisi kyllä kaivattu varsin kipeästi, koska kärähdin ihan kunnolla. Eväitäkin olisi voinut ottaa - ja voi olla, että kaneille olisi kannattanut tarjota vettä paikan päällä pullojen lisäksi kupista. Täytyykin katsella sillä silmällä niitä taitettavia matkajuomakuppeja,  jotka saa kulkemaan taitettuna vaikka valjaspussissa, jos matka vielä vie kisoihin useammin kuin viiden vuoden välein. Lisäksi edellisistä kisoista oli kulunut niin pitkä aika, että huomasin helpon luokan toisella kierroksella katselleeni huomattavasti enemmän lämmittelyrataa ja kanien muuta säätämistä varikkoalueella kuin varsinaista kilpailua!

Pupueste lämppäradalla oli niin hieno!

Ruusa ja Holly viettivät enimmän osan kisapäivästään boksin sijaan valjaissa varikkoalueella seikkaillen, pietaryrtti- ja vuohenputkipuskissa rymyten. Osallistuimme miniluokkaan, Hollyn lähtövuoro oli heti kolmantena ja Ruusankin varsin pian sen jälkeen, joten itse kilpailuluokan aikana huomio keskittyi siihen, että ehdin lämmitellä molempien kanssa ennen kisaradalle menoa. Samaan aikaan oli käynnissä poniravit, ja ohi vuoroon porhaltavat kasteluautot, lanausautot ja lähtöautot olivat Ruusan mielestä kammottavia tapauksia, eivätkä kuulutukset ja yllättäen hirnuneet ponit ainakaan parantaneet tilannetta, vaikkeivät autojen hirmuisuudelle vetäneetkään vertoja. Holly ei alkuihmettelyn jälkeen juuri hälinästä piitannut.

Holly ja Ruusa puskassa. 

Ruusa ja Holly valmistautumassa lämmittelemään.

Holly muistutti tavallaan nuorta Trisseä siinä, että juokseminen oli tärkeintä niin radalla kuin sen ulkopuolella, ja ensimmäisellä kierroksella puomejakin putoili aika tavalla. Okei, ensimmäisellä kierroksella tuli myös arpomista ja äkkipysähdyksiä, kun mieli olisi tehnyt juosta myös ihan eri suuntaan kun missä esteet olivat. No, kunhan läpi päästiin, kyse oli kuitenkin Hollyn ensimmäisestä kisakokemuksesta  ja hienosäätöä suorituksille voi opetella myöhemminkin. 

Ruusa hyppäsi ensimmäisellä kierroksella hitaasti ja harkiten, ja tuloksista katsottuna pudottikin vain yhden esteen.

Toisella kierroksella Holly oli jo saanut juonen päästä kiinni sen verran, että puomeja putoili huomattavasti vähemmän, mutta hihnan kanssa meinasi käydä hullusti. Tuomari kehoitti rauhoittelemaan eri suuntiin pötkinyttä Hollya hiukan, joten nostin sen syliini, ja kun laskin sen uudelleen alas, hihna olikin kietoutunut sen jalan ympäri. Kun yritin irrottaa sitä, koko hihna putosi. Kisasuorituksesta kuvatulla videolla näyttää siltä, että olin vähällä kompastua itsekin siinä vaiheessa kun hihna putosi, mutta en edes muista sitä - onneksi hihna irtosi Hollyn jalan ympäriltä ja sain siitä napattua kiinni, ja samalla päästiin radan loppuun kunniallisesti. Holly hyppäsi viimeisenä esteenä olleen minisiltaesteen oikein komeasti, vaikka onkin arastellut semmoista kotona (siinä missä minisilta tuntuu kotona olleen varsinainen Ruusan suosikkieste).

Joudun kyllä itse harjoittelemaan pidemmän hihnan käyttöä. Meillä oli kisoissa ensimmäistä kertaa upouusi kolmen metrin hihna, kun aiemmin olen käyttänyt kaksimetristä hihnaa (vai onkohan tuo vanha hihna sittenkin vain 180 cm?), joka kotona suoralla radalla harjoitellessa tuntui ihan liian lyhyeltä. En tullut ajatelleeksi, että vieraassa paikassa mutkaradalla lyhyempikin hihna voi olla käytännöllisempi pysähtelyjen ja käännösten takia - enkä tullut ajatelleeksi, kuinka pitkälti pidempää hihnaa kannattaa pitää kerittynä niin, ettei se menisi solmuun.

Toisella kierroksella Ruusalta loppui kerta kaikkiaan lusikat kesken tai henkinen kaistanleveys oli liian täynnä, eikä se päässyt toista estettä pidemmälle. Päädyttiin keskeyttämään suoritus maksimiajan lähestyessä. 

Kisoista (ja varikkoalueelta kisan jälkeen!) löytyi myös Laurannan poikuesisarus Sakuran Loraine, eli Hollyn täti! Hollysta oli ylipäätään riemastuttavaa löytää kisapaikalta vieraita leijonanharjaksia, vaikkei se tainnutkaan tietää sukulaisuussuhteesta. Yhteiskuva jäi valitettavasti ottamatta, koska kamera oli hihnan ulottumattomissa siinä vaiheessa kun Holly kävi pyörimässä näiden huvimajan ympärillä. 

Hollyn täti ystävineen.

Ja jonkun vieraan lupan mielestä meidän tyhjillään olleet boksit olivat erittäin huolellisen tutkimisen ja merkkaamisen arvoiset. Lupalla tosin taisi olla taka-ajatuksia, koska äkkiä se sieppasi Ramilta boksin katolle unohtuneet eväsbanaanin kuoret ja kiiti hilpeänä niiden kanssa karkuun! Ihmiset tosin veivät lupalta saaliin ja banaaninkuoret saivat roskistuomion.

Innokas merkkailija ja kuorirosvo.

Holly säilyi kuumasta päivästä huolimatta yllättävän viileänä vehreiden kasvien varjossa. Ruusalla paljon isompana oli vaikeuksia ensinnäkin löytää sen kokoista puskaa, mihin mahtuisi kokonaan piileskelemään, ja sellaisen löydettyään Ruusa raastoi ja söi sitä antaumuksella, niin että oli kohta taas osittain auringossa. (Pietaryrtti on muutenkin Ruusan herkkua, mutta maistuu näköjään Hollyllekin.) Lähdettiin sitten kotiin, ettei Ruusa kuumene liikaa auringossa, eikä jääty katsomaan isompia luokkia. 

Holly syö pietaryrttiä.

Ruusa puskassa.