Valopupuja

 Tuli netissä vastaan uutinen Kanadan Edmontonista, jossa tietty puisto on koristeltu valaistuin jänispatsain osana Wapos-juhlaa (jonka nimi merkitsee kania creen kielellä) ja jonkunlaista keskustan/kaupunginosan elävöittämisprojektia. Tapahtuman kotisivujen mukaan isompien patsaiden lisäksi tietyn reitin varrelle on piilotettu myös pienempiä patsaita, ja ulkoilijoita haastetaan etsimään ne kaikki. Kuulostaa hauskalta, ja isot patsaat näyttävät hienoilta kuvissa.

Ruohometsän kansa - elokuva ja sarjoja

 Ruohometsän kansaa on tulkittu uudestaan audiovisuaaliseen muotoon useampia kertoja. 1970-luvulla tehty animaatio-elokuva (linkki traileriin) on niistä se tunnetuin klassikko - tosin osa sen maineesta perustuu erityisesti siihen, että se on tehty hieman vanhemmille katsojille, ja vähän turhan pienet lapset ovat sitten katsoneet sitä yksin ja pelänneet. (Olen joskus aikaisemminkin ihmetellyt ääneen sitä, että elokuvan ikäraja oli alunperin K-12, VHS-julkaisua varten 1990-luvulla ikäraja laskettiin K-7:ksi, ja tämän vuosituhannen puolella tehdyt DVD-julkaisut näyttävät olevan joko kokonaan ikärajattomia, tai hyllystä löytyvässä versiossa ikäraja on K-3, vaikka sisältö on säilynyt samana.) Vesivärein tehdyt taustat ovat todella kauniita, hahmojen liikkeissä on kanimaisuutta ja budjettia on paikattu taiteellisella näkemyksellä.

Vuosituhannen taitteessa Ruohometsän kansasta tehtiin piirrossarja, joka oli jo tekovaiheessa suunnattu nuoremmille katsojille - traumaattiset vaiheet vanhan yhdyskunnan tuhoamisesta hypätään kokonaan yli, ja niihin pelkästään viitataan puheen tasolla. Katsoin taannoin DVD:ltä version, jossa oli kolme noin tunnin mittaista "jaksoa" tai tv-elokuvaa, ihmettelin hiukan miten monia alkuperäisen juonen kannalta tärkeitä elementtejä hypätään kokonaan yli ja muutenkin tuntuu juoni hiukan hyppiväiseltä, mutta sitten toisaalta pelataan nipulaa pitkään ja hartaasti, ja vähintään yhtä pitkään ja hartaasti riidellään siitä, kuka kaivaa koloja. Sittemmin selvisi, että suomalainen DVD-julkaisu on aika reippaasti saksittu kahden ensimmäisen tuotantokauden materiaalista, ja alkuperäisessä sarjassa onkin kolme tuotantokautta, joissa kussakin on 13 noin puolen tunnin jaksoa. Että ilmanko lyhyemmäksi leikatusta versiosta jäi hyppiväinen vaikutelma. Toisaalta, kun pitkää sarjaa on katsonut hiukan enemmän, alkaa selvitä, että suomi-DVD:lle oli kaikesta sisällöstä valikoitu vain se osa, mikä perustuu jollain tavalla kirjaan, koska huomattavasti suurempi osa ei perustu. Jossain muualla on ilmeisesti julkaistu DVD:llä myös koko sarjan kaikki jaksot, mutta eipä ole sellaista julkaisua tullut vielä vastaan. Sen sijaan YouTubesta löytyy kaikki! 

Aika pitkään oli näkemättä sellainen käsitys, että vanha piirretty on hyvä ja vuosituhannen taitteen versio huono, koska sitä toisteltiin joka suunnalta, mutta niillä on puolensa ja puolensa. Olin valmis toteamaan jo DVD-leikatun version jälkeen, että sarja on mainettaan parempi, ja pidemmässä sarjamuodossa katsottuani en oikeastaan ihmettele, miksi se oli niin suuri hitti sen herkässä iässä lapsena nähneiden kaniharrastajien keskuudessa takavuosina. Tuntuu, että siinä on vähän siellä täällä täkyjä lapsille leikkiä sarjan hahmoja ja kehittää omia seikkailuitaan jaksojen mallien mukaan. Sarja keskittyy enemmän siihen, millaista tavallinen elämä Watershipillä ehkä oli, siinä missä kirja ja elokuva siihen, miten sinne päästiin (ja miten säilytettiin se oma paikka siellä). Osa sarjan käsikirjoittajien omasta päästään keksimistä seikkailuista on hyvinkin samanhenkisiä kuin kirja (esimerkiksi ryöstöretki talon puutarhaan, josta selviytyäkseen täytyy miettiä, miten harhauttaa koiraa), osa taas hyvinkin kaukana siitä (esimerkiksi matka maatalousnäyttelyyn vihannesauton salamatkustajina ja siitä seuraava bussimatka merenrantaan maatalousnäyttelystä löytyneen palkintopotsin ohjeistamina).  Välillä kirjasta ammentavaa materiaalia on hyödynnetty hyvinkin kekseliäästi (esimerkiksi nipula-pelit ja laulava siili), välillä taas jätetty kokonaan huomiotta tai muuteltu joitain asioita niin, että niiden merkitys juonen kannalta muuttuu vaikeaksi hahmottaa tai yhteys juoneen katkeaa kokonaan (esimerkiksi liittolaissuhteiden muodostaminen). Siinä, missä ihan alussa saatoin tuskastua siihen, miten kauas kirjasta on välillä menty, pidemmälle katsottuani olen huomanut pitäväni sarjan tietystä leppoisuudesta, ja siitä miten yksilöllisesti hahmoja on kuvattu. (Lisäys: Pääsin kolmanteen tuotantokauteen vasta tämän postauksen julkaistuani. Pakko lisätä, että siinä piirrostyyli muuttuu kovasti, ja leppoisa tunnelmakin on mennyttä ainakin kauden alussa. Jaksoja kuitenkin vielä riittää, saa nähdä mihin suuntaan se siitä jatkuu!)

Uusia tulkintoja tuntuu tulevan noin parinkymmenen vuoden välein - tuoretta Netflixin ja BBC:n tietokoneanimoitua minisarjaa (linkki traileriin) en olekaan nähnyt. Vielä. Trailerin perusteella animointi ei kovin hääviltä näytä (paremminkin piinallisen kököltä), eivätkä hahmot persoonallisilta saati eläviltä. Sinänsä kiinnostaa, miten tarinaa on tällä kertaa käsitelty, mutta harmillista ettei noilla toimijoilla ole budjetti riittänyt sulavampaan toteutukseen.

Talven synttärit

 Muistellaan vielä hiukan kulunutta talvea - jääratakuvia etsiessä  löytyi myös lähiaikojen synttärikuvat. 

Tammikuussa Deborah täytti viisi vuotta ja Holly yhden vuoden. Synttärityttöjen kuvaposeeraukset eivät kovin onnellisilta näytä - Deborah kauhistui lähestyvää kameraa, ja Hollya harmitti hirveästi joutua häkkiin siellä tapahtuvasta tarjoilusta huolimatta.

Deborah 5 v 

Holly 1 v

Helmikuussa Ruusa täytti neljä vuotta, kuten kakun koristelusta näkyy. Tai siis ei näy kovin pitkään, koska päivänsankari kiskaisi sieltä välistä jonkun houkuttelevimman koristeen niin rivakasti, että muut palat lensivät pitkin lattioita.

Ruusan 4 v-kakku

Ruusa 4 v

No, kaikkineen kakkutarjoilut häkkeihin ovat lisänneet todennäköisyyttä sille, että päivänsankari itse saa kakustaan edes suurimman osan, verrattuna niihin takavuosiin kun jokaisen kakun söi joku muu.

Muistoihin jää: Jäärata

 Tänään on kevätpäiväntasaus. Taitaa olla viimeisiä hetkiä muistella kulunutta talvea - tosin muistelun kohteena erityisesti oleva jäärata on sulanut jo kauan sitten.

Tänä talvena oli välillä kovia pakkasia. Ilmeisesti vähän etelämpänäkin oli, koska nettituttu Tanskasta postasi kuvia esteistä, joissa puomit oli ripustettu jääpaloista koottuihin johtimiin.  Ilmeisesti rakennuspalikat oli jäädytetty jogurttipurkeissa - muoto ja koko ainakin näytti siltä. En kehdannut jakaa eteenpäin kuvia, jotka hän oli alunperin postannut vain kavereille näkyviksi (vaikka voi olla, että pyytämällä olisin hyvinkin saanut luvan), joten päätin lainata hyvää ideaa ja jäädyttää omat jääesteet!

Ensin yritin rakentaa samanlaisia jääesteitä kuin tanskalaiset, ja jäädyttää rakennuspalikat mikroateriakulhoissa ja jogurttipurkeissa. Niissä oli kuitenkin eräitä ongelmia - mikroateriakulhojen pohja ei pysynyt tasaisena jäätyessään, ja kuperia jääpaloja oli vaikea saada pysymään toistensa päällä. Edes silloin kun liimaksi laittoi lunta, johon suihkutteli suihkupullolla vettä. Alpron jogurttipurkki toimi siinä mielessä hiukan paremmin. Toinen ongelma oli se, että puomeja oli todella vaikea saada ripustettua, koska jääpalatornit eivät sitten kuitenkaan olleet tasakokoisia, ja  usein puomit jo tippuivat toisesta päästä kun vasta asettelit toista päätä paikalleen. Ja viimeistään tuuli vei puomit.

Valma, kulhoeste ja putoilevat puomit.

Osittain sortunut kulhoeste majakkana.

 Parhaaksi estemuotiksi osoittautuivat runebergintortturasiat, koska niistä saatava jääpala oli tarpeeksi leveä ja tukeva pysyäkseen pystyssä, mutta siinä oli sen verran profiilia, että puomit sai sen varaan ripustettua. Toki jääpalojen irroittelussa muotista sai olla varovainen, ettei katkaise puomin ripustukseen sopivaa ohuempaa kohtaa.

Tortturasiaeste. Kas näin ripustuu puomit.

Joitain kokeiluita tuli tehtyä myös kakkumuoteilla. Hieno idea oli myös tehdä puomeille ripustuskolot laittamalla muottiin pullonkorkkeja kellumaan, paitsi ettei se ihan toiminut, kun osa pullonkorkeista upposi eikä jättänytkään koloa jäätyvään pintaan. Osaa korkeista ei muuten vaan saanut irti.

Holly ja kakkumuottieste pullonkorkein.

Litran tölkkejä jääpalamuotteina käyttämällä sai rakennettua vaikka muurin! Jos litran tölkissä oli ollut mustikkakeittoa, sai kaupanpäälliseksi jännittävän värisen jääpalan. Muurin sai rakennettua lopulta myös niistä jogurttipurkkiesteen rakennuspalikoista, jotka eivät tahtoneet pysyä korkeampana tornina pystyssä.

Jäärata.

Jäärata.

Siinä missä kovilla pakkasilla sai pikkuhiljaa rakennettua kiinteän esteradan, sillä radalla treenaaminen ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa. Tanskalaisissa kuvissa hypänneet kanit taisivat olla ulkokaneja vuoden ympäri, omani taas asuvat lämmitetyssä kanilassa. Muutaman kerran ulkoiltiin kuluneena talvena silloin kun pakkasta oli korkeintaan pari astetta. Suojakeleillä ei ulkoiltu, koska silloin oli sitten liian märkää. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun kovat pakkaset alkoivat lauhtumaan, ne lauhtua holahtivat pian suojakelien puolelle, ja koko jäärata suli.

 

Hollyn ja Valman lisäksi jääesteisiin ehti tutustua Ruusa, josta tosin ei saanut kuvaa ennen kuin hyppäämisen jälkeisen penkkasukelluksen jälkeen.

Pirkanmaan Nakertajien virtuaalinäyttely (ja kurkistus siihen, keitä meillä nykyisin asuu)

 En ole vuosiin juuri käynyt näyttelyissäkään, ja jos käyn niin useammin katsojana kuin kanien kanssa. Syyt liittyvät pikemminkin työelämään kuin itse näyttelyihin - harvemmin tiedän varmuudella tulevia työvuorojani vielä siinä vaiheessa kun pitäisi ilmoittautua, ja usein olen viikonloppuisin töissä. 

Koronavuosi hiljensi perinteisen näyttelytoiminnan toistaiseksi, vielä määrittelemättömän pituiseksi ajaksi. Siksipä olikin ilahduttavaa, että vanha kunnon Pirkanmaan Nakertajat päätti kokeilla jotain uutta, ja pitää perinteisen Ystävänpäivänäyttelynsä virtuaalinäyttelynä. Se oli saavutettavissa myös sellaisille, jotka eivät välttämättä pääsisi tavalliseen näyttelyyn paikan päälle, koronaa tai ei, eikä osallistuessa tarvinnut odotella pitkää päivää. Pupujen puleeraus, kuvien ottaminen ja käsittely ilmoittautumisohjeiden mukaan riitti, ja senhän saattoi tehdä ilmoittautumisajan puitteissa silloin kun itselle sopi. Tuomareilla oli tietenkin enemmän tekemistä, samoin kuin palkintovastaavilla, koska ilmoittautumisia taisi tulla aika paljon. Eipä silti haittaisi, vaikka useampikin yhdistys päättäisi ottaa mallia ja järjestää virtuaalinäyttelyitä nyt, kun perinteisempi toiminta on pakostakin tauolla. Eikä varsinaisesti haittaisi sekään, jos jollekin virtuaalinäyttelystä tulisikin uusi vuotuisperinne, jota järjestettäisiin tavallisten näyttelyiden rinnalla ja lisäksi.

Näyttelykuvia esitellessä onkin samalla tilaisuus vilkaista, keitä kaneja meillä nykyisin asuu! Ajattelin kyllä kirjoittaa niistä pidemmätkin esittelyt omina postauksinaan, mutta kun siihen saattaa taas mennä aikaa arvaamattoman paljon, parempi tällainen yleiskatsaus ensin. 


Nimi: Sakuran Hollyhock
(Kutsumanimi: Holly )
Ikä kuukausina näyttelypäivänä: 12,18 kk
Tuomarin kommentti: "Söpö nappisilmä. Jännittää. Hyvin harjattu poskikarvat. 93,5p"
Palkinto: päheät pulisongit

Holly virtuaalinäyttelyssä 14.2.2021

Nimi: Sakuran Petronella
(Kutsumanimi: Pumpernikkeli )
Ikä kuukausina näyttelypäivänä: 46 kk
Tuomarin kommentti: "Kauniin värinen typy. Hienosti harjattu. Hiukan taitaa jännittää. Nappisilmä. 94,5p"
Palkinto: päivän tukkajumala, Lkv3 seniorit

Petronella Pumpernikkeli virtuaalinäyttelyssä 14.2. 21

Nimi: Lavella's Blood Red Rowan
(Kutsumanimi: Ruusa)
Ikä kuukausina näyttelypäivänä: 47,29kk
Tuomarin kommentti: "Upean värinen tytteli. Karvakin hyvässä kunnossa. Ihanat isot korvat. 95p"
Palkinto: propellikorva, Lkv 2 seniorit, PPK5

Ruusa virtuaalinäyttelyssä 14.2.2021

Nimi: Sakuran Lauranna
(Kutsumanimi: Lauranna )
Ikä kuukausina näyttelypäivänä: 53,02 kk
Tuomarin kommentti: "Söpö pieni pörröinen neiti. Vähän jännittää. Hienosti harjattu turkki. Nätti tumma nappisilmä. 94p"
Palkinto: huikeet helmat

Lauranna virtuaalinäyttelyssä 14.2.2021

Nimi: Sakuran Deborah
(Kutsumanimi: Emo-Elmeri, Simolin)
Ikä kuukausina näyttelypäivänä: 62,29 kk
Tuomarin kommentti: "Hurmaava typykkä, silmistä paistaa tyyneys. Kauniit harjatut poskikarvat. 93,5p"
Palkinto: rauhallinen matami

Deborah virtuaalinäyttelyssä 14.2.2021

Nimi: Circus Polina
(Kutsumanimi: Valma)
Ikä kuukausina näyttelypäivänä: 78,19 kk
Tuomarin kommentti: "Liikkuvainen vanha-rouva. Hiukan vaihtaa karvaa. Kauniin värinen. 93,5p"
Palkinto: supermamma, Lkv3 veteraanit

Uusi alku, vuosien jälkeen.

 Aloitin sitten uuden kaniblogin.

Saa nähdä, mitä tästä tulee. Aikaa bloggaamiselle on nykyisellään vähemmän kuin aiemman kaniblogin aktiivivuosina oli, mutta toisaalta pitäisi kuitenkin julkaista jotain enemmän tai vähemmän säännöllisesti, jotta olisi mielekästä pitää (tai lukea) blogia. Voisin kokeilla sitä, että yrittäisin saada postattua jotain kerran kuukaudessa! Se kuulostaa harvalta nyt, mutta esimerkiksi kiireisimmän työsesongin keskellä se saattaa olla kovinkin optimistinen tavoite. Tietysti sitä voi tulla postattavaa useamminkin, joten en aio rajoittaa postauksia vain yhteen per kuukausi. 

Entinen kaniblogini oli Citykanit Livejournalissa. Joku ehkä muistaakin? Päivitin sitä vuosina 2006 - 2012. Sitä ennen oli "Toimintapäiväkirja", jonka nimeksi sittemmin vakiintui "Citykanien nettipäiväkirja", jota päivitin vanhoille kaniaiheisille kotisivuilleni aina vuodeksi kerrallaan, vuoden lopussa printtasin jutut talteen ja aloitin uudestaan seuraavan vuoden alussa. Jos muistat seuranneesi sitä, meillä on selvästikin takana jo pidempi yhteinen matka internetissä - päivitin sitä vuosina 2001 - 2005, kunnes alkoi tuntua, että jutut on helpompi siirtää varsinaiselle blogialustalle. Siihen maailmanaikaan Livejournal oli blogialustoista suurin ja kaunein ja kaikille tuttu. Vain joitain vuosia myöhemmin (mutta kuitenkin vielä Citykanit-blogin aktiivisempaan aikaan) nuoremmille kaniharrastajille tuli yllätyksenä, että minäkin bloggaan, kun kaikki muut aktiiviset blogit sijaitsivat muilla alustoilla, eikä kukaan enää muistanut Livejournalia. En ihmettele, jos melkein vuosikymmeneksi (no okei, vasta hieman yli kahdeksaan vuoteen) venyneen tauon jälkeen vielä harvempi muistaa koko Citykanit-blogia. Siinä vaiheessa, kun uudelleen aloittaminen alkoi pikkuhiljaa kuumotella, mietin varsin pitkään jatkavani siellä - että tulipas taukoa, mutta nyt mennään taas! Päädyin sitten kuitenkin lopulta vaihtamaan alustan Bloggeriin, ja aloittamaan ihan alusta uudestaan. Blogialustan valinnassa painoi muun muassa kuvien postaamisen helppous/vaikeus, koska niitä varmaan kuitenkin tulee.

 Nimen vaihdosta mietin pidempään - "citykanit" oli aikanaan kotiväen kesken lempinimi kaupungissa sisäkaneina asuville ja paljon mukana matkustaville kaneille, erotukseksi tallikaneista maalla. Blogin nimenä sillä ei ollut siis oikein tekemistä pääkaupunkiseudun villikanipopulaatioiden kanssa. Ensimmäisiä nettipäiväkirjan päivityksiä kotisivuille 2001 kirjoitellessa Helsingin villikanit eivät olleet lainkaan niin suuri ilmiö kuin niistä myöhemmin tuli, eikä siksi tullut mieleenkään, että kotikanien lempinimi yhdistettäisiin niihin. Joskus blogin myöhempinä aikoina alkoi kuitenkin jo tuntua, että termi tuottaa joitain sekaannuksia, kun sitä käytetään niin eri tavalla julkisessa kielenkäytössä ja kotiväen kesken.  Harkitsin jopa vitsillä, pitäisikö uudelleen aloittaessa blogi uudelleennimetä vaikka "esikaupunkikaneiksi", mutta se ei lopulta kuulostanut kovin hyvältä. Ajatus uuden blogin uudesta nimestä syntyi sitten oikeastaan lueskellessa vanhoista blogipostauksista niitä, joissa käsiteltiin lemmikkikanien edesottamuksien sijaan kaikkea muuta kaniaiheista uutisista kirjoihin, peleistä elokuviin, sarjakuvista postimerkkeihin ja vähän vaikka mitä muuta. Päätin haluavani jatkaa blogin kirjoittamista niin, että erilaisista aiheista muodostuu varsinainen kollaasi. Tervetuloa Kanikollaasin pariin, palataan asiaan ja astialle!