Kisat Metsämäessä

 Suomen kanihyppääjät järjesti kisat Turun Metsämäessä kesäkuun (ja sopivasti tämän vuoden kesälomani) alussa. Kilpailussa oli vielä tarjolla miniluokka aloittelijoille, joten nytpä oli oiva tilaisuus korkata Ruusan ja Hollyn kisaura! 

Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi osallistunut kisoihin - Facebookin mukaan viimeksi tuomarina viitisen vuotta sitten, mutta edellisestä kerrasta omaa kania ohjaamassa on voinut kulua vieläkin pidempi aika. Olikohan se silloin Sinatran kanssa Salossa, eli yhdeksän vuotta sitten? Ei kun olen kyllä kerran käynyt hypyttämässä näyttelyiden yhteydessä nykyisistä kaneista Laurannaa, Deboraa ja Pumpernikkeliä, joista kukaan ei tainnut saada tulosta sillä kerralla. Ehkä siitäkin on se viitisen vuotta aikaa. 

Siinä ajassa on ehtinyt unohtua, mitä kaikkea kannattaa kärrätä mukana kisapaikalle. Nyt jäi kotiin esimerkiksi aurinkorasva, jota olisi kyllä kaivattu varsin kipeästi, koska kärähdin ihan kunnolla. Eväitäkin olisi voinut ottaa - ja voi olla, että kaneille olisi kannattanut tarjota vettä paikan päällä pullojen lisäksi kupista. Täytyykin katsella sillä silmällä niitä taitettavia matkajuomakuppeja,  jotka saa kulkemaan taitettuna vaikka valjaspussissa, jos matka vielä vie kisoihin useammin kuin viiden vuoden välein. Lisäksi edellisistä kisoista oli kulunut niin pitkä aika, että huomasin helpon luokan toisella kierroksella katselleeni huomattavasti enemmän lämmittelyrataa ja kanien muuta säätämistä varikkoalueella kuin varsinaista kilpailua!

Pupueste lämppäradalla oli niin hieno!

Ruusa ja Holly viettivät enimmän osan kisapäivästään boksin sijaan valjaissa varikkoalueella seikkaillen, pietaryrtti- ja vuohenputkipuskissa rymyten. Osallistuimme miniluokkaan, Hollyn lähtövuoro oli heti kolmantena ja Ruusankin varsin pian sen jälkeen, joten itse kilpailuluokan aikana huomio keskittyi siihen, että ehdin lämmitellä molempien kanssa ennen kisaradalle menoa. Samaan aikaan oli käynnissä poniravit, ja ohi vuoroon porhaltavat kasteluautot, lanausautot ja lähtöautot olivat Ruusan mielestä kammottavia tapauksia, eivätkä kuulutukset ja yllättäen hirnuneet ponit ainakaan parantaneet tilannetta, vaikkeivät autojen hirmuisuudelle vetäneetkään vertoja. Holly ei alkuihmettelyn jälkeen juuri hälinästä piitannut.

Holly ja Ruusa puskassa. 

Ruusa ja Holly valmistautumassa lämmittelemään.

Holly muistutti tavallaan nuorta Trisseä siinä, että juokseminen oli tärkeintä niin radalla kuin sen ulkopuolella, ja ensimmäisellä kierroksella puomejakin putoili aika tavalla. Okei, ensimmäisellä kierroksella tuli myös arpomista ja äkkipysähdyksiä, kun mieli olisi tehnyt juosta myös ihan eri suuntaan kun missä esteet olivat. No, kunhan läpi päästiin, kyse oli kuitenkin Hollyn ensimmäisestä kisakokemuksesta  ja hienosäätöä suorituksille voi opetella myöhemminkin. 

Ruusa hyppäsi ensimmäisellä kierroksella hitaasti ja harkiten, ja tuloksista katsottuna pudottikin vain yhden esteen.

Toisella kierroksella Holly oli jo saanut juonen päästä kiinni sen verran, että puomeja putoili huomattavasti vähemmän, mutta hihnan kanssa meinasi käydä hullusti. Tuomari kehoitti rauhoittelemaan eri suuntiin pötkinyttä Hollya hiukan, joten nostin sen syliini, ja kun laskin sen uudelleen alas, hihna olikin kietoutunut sen jalan ympäri. Kun yritin irrottaa sitä, koko hihna putosi. Kisasuorituksesta kuvatulla videolla näyttää siltä, että olin vähällä kompastua itsekin siinä vaiheessa kun hihna putosi, mutta en edes muista sitä - onneksi hihna irtosi Hollyn jalan ympäriltä ja sain siitä napattua kiinni, ja samalla päästiin radan loppuun kunniallisesti. Holly hyppäsi viimeisenä esteenä olleen minisiltaesteen oikein komeasti, vaikka onkin arastellut semmoista kotona (siinä missä minisilta tuntuu kotona olleen varsinainen Ruusan suosikkieste).

Joudun kyllä itse harjoittelemaan pidemmän hihnan käyttöä. Meillä oli kisoissa ensimmäistä kertaa upouusi kolmen metrin hihna, kun aiemmin olen käyttänyt kaksimetristä hihnaa (vai onkohan tuo vanha hihna sittenkin vain 180 cm?), joka kotona suoralla radalla harjoitellessa tuntui ihan liian lyhyeltä. En tullut ajatelleeksi, että vieraassa paikassa mutkaradalla lyhyempikin hihna voi olla käytännöllisempi pysähtelyjen ja käännösten takia - enkä tullut ajatelleeksi, kuinka pitkälti pidempää hihnaa kannattaa pitää kerittynä niin, ettei se menisi solmuun.

Toisella kierroksella Ruusalta loppui kerta kaikkiaan lusikat kesken tai henkinen kaistanleveys oli liian täynnä, eikä se päässyt toista estettä pidemmälle. Päädyttiin keskeyttämään suoritus maksimiajan lähestyessä. 

Kisoista (ja varikkoalueelta kisan jälkeen!) löytyi myös Laurannan poikuesisarus Sakuran Loraine, eli Hollyn täti! Hollysta oli ylipäätään riemastuttavaa löytää kisapaikalta vieraita leijonanharjaksia, vaikkei se tainnutkaan tietää sukulaisuussuhteesta. Yhteiskuva jäi valitettavasti ottamatta, koska kamera oli hihnan ulottumattomissa siinä vaiheessa kun Holly kävi pyörimässä näiden huvimajan ympärillä. 

Hollyn täti ystävineen.

Ja jonkun vieraan lupan mielestä meidän tyhjillään olleet boksit olivat erittäin huolellisen tutkimisen ja merkkaamisen arvoiset. Lupalla tosin taisi olla taka-ajatuksia, koska äkkiä se sieppasi Ramilta boksin katolle unohtuneet eväsbanaanin kuoret ja kiiti hilpeänä niiden kanssa karkuun! Ihmiset tosin veivät lupalta saaliin ja banaaninkuoret saivat roskistuomion.

Innokas merkkailija ja kuorirosvo.

Holly säilyi kuumasta päivästä huolimatta yllättävän viileänä vehreiden kasvien varjossa. Ruusalla paljon isompana oli vaikeuksia ensinnäkin löytää sen kokoista puskaa, mihin mahtuisi kokonaan piileskelemään, ja sellaisen löydettyään Ruusa raastoi ja söi sitä antaumuksella, niin että oli kohta taas osittain auringossa. (Pietaryrtti on muutenkin Ruusan herkkua, mutta maistuu näköjään Hollyllekin.) Lähdettiin sitten kotiin, ettei Ruusa kuumene liikaa auringossa, eikä jääty katsomaan isompia luokkia. 

Holly syö pietaryrttiä.

Ruusa puskassa.

Sinne meni toukokuu!

Toukokuu kului yllättävän äkkiä. Enimmäkseen oli aurinkoista, mutta välillä myös satoi sen verran, että kaikki vihreys on oikein reuhahtanut täyteen mittaansa. Ja sehän tarkoittaa tuoretta ruohoa kaneille!

Ruusa 30.5.2022

Erään kerran oli Pumpernikkelillä kova kiire jo lattialle, ja se päätti komentaa häkkiin menoa empinyttä Hollya röhkäisemällä ja tömäyttämällä oikein kovaa. Komentamisen lopputulos ei selvästikään ollut toiveiden mukainen, koska Holly ei mennytkään sisään vaan lähti juoksemaan hepulilaukkaa Pumpernikkelin häkin ympäri, ja jatkoi sitä hyvän tovin ennen kuin lopulta suostui häkkiin menemään.

Holly 28.5.2022

Kanihäkkien suursiivouspäivänä ansaitsin koko kanilauman paheksunnan siivotessani pois Hollyn  pesärakennelman. Ei SAA heittää toisen mielikuvituspentuja ovesta ulos! Karvat kuitenkin päätyivät lämmittämään pihapiirissä pesivien pikkulintujen vähän todellisempia poikasia, ja Holly itse näytti traumatisoituneen siivouksesta vähemmän kuin muut. (Ehkä Holly pesän rakentajana oli paremmin selvillä sen tyhjyydestä kuin muut.)

Mutkarata harjoittelua varten.

Toukokuun lopussa alettiin myös hiukan harjoitella estehyppyä, koska kesäkuun alussa oli luvassa estekisat Turussa, eikä sinne tietenkään ihan harjoittelematta sopisi mennä. Sain samalla myös tehtyä inventaarion esteistäni ja vaihdettua huonokuntoisia vanhoja estekasseja uudempiin säilytysratkaisuihin. 

Tarkastaja Deborah, 30.5.2022

Kisaan oli tarkoitus ilmoittaa Holly ja Ruusa - Deborah kävi ulkoilemassa muuten vaan samaan aikaan kun pihalla oli rata, mutta oli kiinnostuneempi esteiden säilytyksestä kuin radasta. Hollyn ja Ruusan treenit taisivat koostua määrällisesti enemmän mäkikiipeilystä kuin esteiden hyppäämisestä, mutta eiköhän sekin kohota kuntoa. Ruusalla tuntui joku lamppu syttyvän pään päällä pituusesteitä hypätessä, eli sen mielestä ne ovat kiinnostavampia kuin pystyesteet. Hollyn mielestä Ruusan suosikki silta oli vielä vähän turhan pitkä ylitettäväksi, ja sen sai nostaa yli. Kummankin kanssa harjoiteltiin toistaiseksi vasta aloittelija/miniluokan korkeutta, katsotaan korkeampia esteitä sitten myöhemmin kun on harjoiteltu vähän enemmän. (Harjoituksista on vain pari hyppykuvaa, koska olin itse hihnan päässä. Kuvat otti Rami.)

Ruusa 28.5.2022

Holly 28.5.2022

Cottons-sarjakuvaromaanit

 Ruohometsän kansa-romaanin julkaisusta on tänä vuonna kulunut 50 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi siitä kuulemma on tulossa sarjakuvasovitus. Yritin googlettaa lisätietoja sarjakuvasovituksesta, mutta oikein muuta ei selvinnyt kuin että taiteilija on Joe Sutphin ja julkaisu on ensi vuoden puolella. 

Sen sijaan koko joukko löytyi hehkutteluja ja arvosteluja Jim Pascoen (käsikirjoittaja) ja Heidi Arnholdin (kuvittaja) fantasiasarjakuvaromaanisarjasta Cottons, jota monikin arvostelija vertasi Ruohometsän kansaan. Tosin juonikuvaukset, joiden mukaan "päähenkilö työskentelee porkkanatehtaalla voidakseen huolehtia sairaalloisesta tädistään", herättivät epäilyksen siitä, että ei näillä välttämättä ole muuta yhteistä kuin se, että niissä seikkailee kaneja. Niin, ja piirrostyyli etenkin hahmojen kohdalla tuo hiukan mieleen vuosituhannen taitteen Ruohometsän kansa-piirrossarjan. En ole varma, onko kuvittaja sen ikäinen, että on saanut nuorena sarjasta vaikutteita, vai sen ikäinen, että on ehkä ollut vaikuttamassa sarjan piirrostyyliin. 

No, mallikuvat sivuista ja sarjan hahmoista alkoivat kuitenkin uteloittaa, ja huomattuani, että jo ilmestyneet osat saa tilattua Adlibrikseltä suunnilleen samaan hintaan kuin mitä niillä näytti olevan amerikkalaisissa verkkokaupoissa (mutta pienemmillä postikuluilla ja ilman tullaamisen vaivaa), tuumasin että voisinkin muodostaa itse oman mielipiteeni lukemalla sarjan. Ensimmäinen osa Secret of the Wind on ilmestynyt 2018, ja toinen osa The White Carrot 2020. Sarjan pitäisi olla trilogia, ja päätösosalle on kerrottu nimi The Curse of the Vales, mutta sen julkaisupäivää ei ole vielä tiedossa. Toivottavasti se on kuitenkin ennemmin kuin myöhemmin, kahden ensimmäisen osan jälkeen jäi mietityttämään, kuinka henkilöiden käy! Ensimmäinen osa herätti enemmän kysymyksiä kuin tarjosi niihin vastauksia, osaan kysymyksistä löytyi vastaus toisessa osassa, ja siinä myös osa ensimmäisen osan herättämistä ajatuksista kääntyi ympäri. Saatanpa joutua lukemaan molemmat vielä uudemman kerran, miettien niitä uudelleen sen toisen osan herättämien ajatusten valossa.  (Ja riippuen siitä, kuinka kauan näiden lukemisen jälkeen se kolmas osa lopulta julkaistaan, voi olla, että niitä joutuu lukemaan uudestaan vielä sen aattona muistellakseen, mistä kaikessa olikaan kyse...)

Ensimmäisten kahden osan kannet.

No, muistuttaako Cottons sitten Ruohometsän kansaa? Eipä oikeastaan. Tai ehkä sikäli, että molemmissa yksi teema on yhteiskunnallinen tyytymättömyys ja ratkaisujen etsiminen siihen. Cottonsin tarina, jossa teollisuudella ja toisaalta myös magialla on iso rooli, ei varmaankaan menettäisi mitään, jos sen hahmot olisivat kanien ja kettujen sijaan vaikka hiiriä, kissoja, apinoita - tai ihmisiä. Ehkä somat kanit ja ketut fantasian myyttisessä ajassa etäännyttävät sopivasti sen, mitä se oikeastaan kertoo ihmisistä ja nykyajasta. Ja se teollisuus - "porkkanatehdas" ei sentään ole Pyynön härpättikone, eikä siellä myöskään tehdä porkkanoita, vaan porkkanoista uutetaan polttoainetta, jonka ympärillä yhteiskunnat pyörivät, ja jolla on myös huumaavia ominaisuuksia. (Sikäli ehkä yhtäläisyyksiä Pyynöön löytyykin, vaikka aiheen käsittely on varsin erilaista!) Tuleeko jollekulle muulle mieleen Dyyni? Siitä tosin on pitkä aika, kun olen Dyyni-kirjoja lukenut, ja tuoreempi elokuvakin jäi näkemättä kun se ehti poistua lähiteatterin ohjelmistosta ennen kuin löytyi sopivaa väliä sen katsomiselle, joten pitäisi ehkä virkistää muistia näistä ennen kuin vedän sen kummempia yhtäläisyysmerkkejä. Tietyistä teemoista tuli myös mieleen Braid-peli, vaikka niiden teemojen osalta täytyy ehkä odottaa millaiseksi kokonaisuus muodostuu kolmannen osan myötä.

Kansipapereiden alla olikin vielä eri kansikuvat!

Cottons-sarjan tietty vakavuus ja teemojen eräänlainen aikuismaisuus sai hiukan ihmettelemään, miksi osa sarjaa hehkuttaneista bloggareista hehkutti erityisesti sitä, miten se on mainiota luettavaa lapsille, tarkentamatta sen kummemmin minkä ikäisille lapsille sitä suosittelisivat. Osa myös vertasi sitä Redwall- ja Soturikissat-sarjoihin, ilmeisesti lähinnä siksi, että päähenkilöt ovat eläimiä. Okei, Soturikissoja en ole lukenut, mutta ainakin suomennetut Redwall-kirjat tuntuivat huomattavasti nuoremmalle yleisölle suunnatulta. Itse ehkä suosittelisin Cottonsia ennemmin teineille kuin alakouluikäisille. (Toki tällä hetkellä se, että sarjaa on saatavilla vain englanniksi ja sen lukeminen vaatii kielitaitoa, rajaa ainakin suomalaista lukijakuntaa luonnostaankin siihen suuntaan.) Niin, ja tietysti on kirjoja, sarjoja ja elokuvia, joista löytää eri ikäisenä eri asioita, tai näkee niiden teemat hiukan eri kanteilta, joten sikäli ikäsuositukset ovat lähinnä suuntaa-antavia. Se, että jossain seikkailee piirrettyjä eläinhahmoja ei kuitenkaan tee sisällöstä automaattisesti lapsille suunnattua.

Sarjan nimi "Cottons" viittaa ilmeisesti pumpulihäntäkaniineihin (cottontail), Amerikan mantereen kotoperäisiin kaniinilajeihin. Kesykanit (myös amerikkalaiset) polveutuvat eurooppalaisesta villikaniinista, eivätkä ole läheistä sukua pumpulihäntäkaniineille. Cottons-sarjan kanien värit tuntuvat kuitenkin viittaavan kesykanien suuntaan - millä tietenkään ei pitäisi olla väliä fantasiaseikkailussa, jossa on lukuisia muitakin uskomattomia asioita. Pisti vaan silmään heti ekoilla sivuilla, kun ei vielä muuten tiennyt, millaisesta seikkailusta on kyse. :D