Kanisarjakuvaa

Odottelin vähän, olisiko kirjastovaraus 2025 julkaistusta sarjakuvasta ehtinyt samaan kuvaan noiden lähivuosina suomeksi julkaistujen lasten- ja nuortenkirjojen kanssa, mutta sen saapumista saikin odotella hiukan kauemmin. Aiempia kirjapostauksiani läpikäydessäni huomasin myös unohtaneeni päivittää parista jo aiemmin englanniksi hankkimastani sarjakuvasta, joten ehkä teen kerralla isomman sarjakuvapostauksen - arjesta lemmikkien kanssa eeppiseen fantasiaan.  

Erkki Waanin albumi Kanifanit on julkaistu omakustanteena, mistä hyvästä sitä ehkä löytyy hiukan harvemmasta kirjastosta kuin edellisten postausten kirjoja - jokusesta kuitenkin, ja ilmeisesti ihan kirjakaupoistakin saa tilaamalla. Jos haluat vilkaista ennen ostopäätöstä, tykkäätkö meiningistä eikä lähikirjastosta ole apua, sarja ilmestyy englanniksi käännettynä myös WebToonsissa.  Tyyli on varsin mangamainen, ja sarjakuvan aiheena ihmiskaverukset (kämppäkaverit? seurustelukumppanit?) sekä näiden lemmikit kani ja marsu. Tapahtumat keskittyvät kotiin ja pihalle, mitä nyt muutamassa sarjassa seikkaillaan mielikuvituksen mailla. Sarjakuvat ovat enimmäkseen sivun tai parin mittaisia vitsisarjoja, joskin jokunen pidempi muutaman sivun tarinakin on mukana. Ja aika usein juttujen pointti tuntuu olevan siinä, että kani on söpö ja hapan, ja ihmiset ovat nekin aika söpöjä ja käyttäytyvät hassusti. Sangen söpöjä ovatkin kaikki! Jollain tavalla sarjakuvasta tuli mieleen myös Jojon jengi, vaikka visuaalisesti se on hyvinkin erilainen. Mutta ehkä vitsikkään sivun jutun formaatti muokkaa tarinankerrontaa samantapaiseen suuntaan? Kanin ja marsun roolipelikuvioista (ehkä suosikkejani!) tuli mieleen myös strippisarjakuva Breaking Cat News, jossa yksi toistuva teema oli talon kissojen ja hiirten pelisessiot. Mietin kyllä, että missaanko osan vitseistä siksi, että tunnen mangaa aika huonosti, enkä välttämättä tajua kaikkia viittauksia sinne suuntaan, vai yritänkö lukea sinne jotain sellaisia viittauksia mitä siellä ei välttämättä edes ole. Toisaalta, eipä tällaista leppoisaa eläinsarjakuvaa mitenkään liikaa ole tarjolla, ja niin usein sekin on ollut tuontitavaraa, että Kanifaneille on hyvin tilaa suomalaisen sarjakuvan kentällä. Jos nyt oikein ymmärsin tekijän Bluesky-postauksen, seuraavakin albumillinen Kanifaneja olisi jo painatusta vaille valmiina.

Niin muuten, Lena Furbergin Jojon jengistäkin ilmestyi joitain vuosia sitten (2023) kokoelma alkuperäiskielellä, eli ruotsiksi. Suomennosta ei ole näkynyt, enkä tiedä onko sellaista tulossakaan, ja ruotsalainen painos ehti myydä loppuun ennen kuin huomasin sen jo ilmestyneen. Jäi siis ostamatta omaksi. Kirjastoista ruotsinkielistä kokoelmaa Jojjo och gänget löytyy jonkun verran.  Siihen nähden, että Jojon jengi on ilmestynyt eri lehdissä 1980-luvulta asti, oli vähän yllättävää että ensimmäisen kokoelman vanhimmat sarjakuvat olivat vasta vuosilta 2003 - 2008. Tosin koko sarjan kaarta esittelevän kokoelmakirjan sijaan kyseessä näyttikin olevan kokoelma sekalaisia. Ja siihen nähden, että valinnanvaraa oli vuosikymmenien verran, kokoelmaan oli valittu yllättävän paljon samojen vitsien toistoa.  (Jojon jengi ei nyt päässyt samaan kuvaan, kun ehdin lainata ja palauttaa sen kirjastoon jo aiemmin). 

Bunnicula on nimi, joka tuntui jossain vaiheessa somessa tulevan vähän väliä vastaan englanninkielisissä kaniryhmissä, etenkin Halloweenin aikaan. Se on ilmeisesti suosittu amerikkalainen lastenkirja, tai oikeastaan kirjasarja, josta julkaistiin jonkun aikaa sitten myös sarjan ensimmäiseen kirjaan perustuva sarjakuvasovitus. Alkuperäisen kirjan kirjoittajat ovat Deborah ja James Howe, sarjakuvasovituksen käsikirjoittaja Andrew Donkin ja kuvittaja Stephen Gilpin. Tarinassa perheen vanhat lemmikit, kissa ja koira, paheksuvat perheeseen vasta otettua punasilmäistä kania, jota epäilevät vampyyriksi. Käy kuitenkin ilmi, että kani on enemmän vaaraksi vihanneksille kuin muille perheenjäsenille. Kirjasarjan muiden osien nimistä päätellen niissäkin käsitellään klassisia kauhuaiheita aika kepeällä ja leppoisalla otteella. Sarjakuvasovituksessa hykerrytti ehkä eniten koiran tulkinta tähtikuvioista!


Ruohometsän kansa (tai siis englanniksi tapahtumapaikan mukaan Watership Down) sai niin ikään sarjakuvasovituksen, eräänlaisena tarinan visuaalisena reboottauksena sen jälkeen kun televisiosarjat olivat kertoilleet mieluummin omia tarinoitaan kuin kirjan tarinaa.  Ruohometsän kansa-sarjakuva palaa juurille ja kertoo kirjan tarinan järkälemäisenä sarjakuvaromaanina. Toki karsintaa kirjan materiaalimäärästä on silti pitänyt tehdä, ja olin vähän suruissani siitä, että villikanien mytologia ja kertomukset El-Ahrairahista on enimmäkseen jätetty sarjakuvasovituksen ulkopuolelle. Samalla ulkopuolelle on jäänyt tietynlaista kepeyttä ja hengähdystauot vakavan seikkailemisen lomassa, mikä tekee sarjakuvasta jopa synkän lukukokemuksen. Mutta eeppistä seikkailua riittää. Toisaalta kuvituksessa on ehdottomasti upeat hetkensä, toisaalta en aina ollut yhtä mieltä siitä, millä keinoilla kanihahmoista olisi kannattanut tehdä yksilöllisiä ja ilmeikkäitä. Totta puhuen ehdin lukea aika pitkälle, ennen kuin edes huomasin että osalle kaneista on piirretty erilaisia raitoja ja pilkkuja yksilöllisiksi tuntomerkeiksi, ja yritin myös yhtenään lukea kanien ilmeitä korvista ja silmistä tavoilla, joita niihin ei oltu piirretty - ehdin ihmetellä sitäkin, miksi Isopää siristelee silmiään kivuissaan jo ennen kuin siihen on tarinan mukaan syytä, ennen kuin tajusin että sen on tarkoitus olla yksilöllinen tuntomerkki. Taidan olla aika vaikea lukija! Alkuperäisen kirjan kirjoittaja on Richard Adams, sarjakuvasovituksen käsikirjoittaja James Sturm ja kuvittaja Joe Sutphin.

Sarjakuvia

Nyt kun sarjakuvista oli puhe - aiemmin tässäkin blogissa esitelty Jim Pascoen ja Heidi Arnholdin Cottons-trilogia saa lopulta päätösosansa, joka ilmestyy tänä vuonna marraskuussa, yhteisniteenä "the Complete Cottons", jossa on uudelleenjulkaistuna myös sarjan aiemmat osat. Ei siis haittaa, vaikka aiemmat osat olisivat jääneet aiemmin hankkimatta, jos mukaan sarjaan päättää hypätä vasta nyt.